torstai 22. joulukuuta 2016

Joulukalenterin täyteinen joulukuu

Heippa!

Kuten otsikosta saattaa arvata, on joulukuu sujunut allekirjoittaneen kohdalla joulukalenterin merkeissä. Ei, en oo ostanut jokaiselle päivälle omaa joulukalenteria (sekin olisi kyllä ollut mahdollista :D) vaan sain kunnian kehitellä työpaikalle Facebook-joulukalenterin. Kyseessä oli Stellan ensimmäinen joulukalenteri ja sen suosio yllätti meidän koko työporukan! Joulukalenteri piti sisällään arvontoja, vinkkejä kenkien ja jalkojen hoitoon sekä kertomuksia meidän työporukan lempikengistä. :) Viimeinen kalenterin luukku on ajastettuna jouluaatolle ja se oli sitten siinä. Nyt on aika tyhjä fiilis kun on melkein kuukauden päivät pohtinut luukkuja :D



Joulukalenterin ohella aloitimme alennusmyyntien ja inventaarion valmistelemisen. Joulun jälkeen Stellassa alkaa perinteinen "tammiale" ja aikaisemmista alennusmyynneistä oppineena ajattelin napata mukaan energiajuomaa ja jotain nopeaa syötävää. Alennusmyynnit tarkoittavat meillä nimittäin enemmän tai vähemmän hallittua kaaosta, jossa juostaan pää kolmantena jalkana kenkälaatikoiden kanssa. Odotan kyseistä hulinaa innoissani, sillä nautin kiireestä! Oon ehkä ihan hullu, mutta kiireen keskellä tunnen olevani 120% elossa ja nautin jokaisesta sekunnista :D 


Mulla on nyt 5 päivän jouluvapaat ja aion ladata akkuja ensi viikon ale-urheilusuoritusta varten. Haluankin toivottaa kaikille lukijoille hyvää joulua ja riemukasta uutta vuotta - kuullaan ensi vuoden puolella! 


//Krista

lauantai 10. joulukuuta 2016

Viimeisiä koulupäiviä ja myyntikoulutusta


Heippa pitkästä aikaa!

Joulukuu hurahti käyntiin ja samalla tämän vuoden loppusuora. Marraskuun vaihtuessa joulukuuksi tajusin, että oppisopimusta on jäljellä enää reilu 2 kuukautta. Torstaina vietimme kolmanneksi viimeistä koulupäivää, mikä tuntuu ihan hassulta. Vastahan kaikki alkoi? :D

Kolmanneksi viimeinen koulupäivä alkoi kirjanpito- ja taloushallinto-opeilla

Torstain koulutuspäivä alkoi Sarin kirjanpito- ja taloushallinto-opeilla, jotka viimeksi jäivät hieman kesken. Tämän jälkeen siirryimme myyntikoulutuksen pariin, jota meille tuli pitämään alan todellinen ammattilainen - "paljasjalkainen turkulainen" Juhana Helmenkalastaja. 

Helmenkalastaja on toiminut yli 25 vuotta erilaisissa myynti- ja asiakaspalvelutehtävissä ja kouluttanut 10 vuoden aikana yli 12000 (!! kyllä 12000, ei 1200 tai 120) myynnin ja asiakaspalvelun ammattilaista. Myymisen ja kouluttamisen ohella hän on toiminut muun muassa sisäänostajana (mikä sekin on kyllä myyntiä), kilpaillut ensimmäisessä Diilissä vuonna 2005, osallistunut hyväntekeväisyys Diiliin 2013 ja voittanut 2011 World Beard and Moustache Championships- kilpailussa Dali-viiksien maailmanmestaruuden. Aikamoinen ansioluettelo eikö totta? (Lähde: www.helmenkalastaja.fi)


Juhana Helmenkalastaja pitämässä luentoa Intoolaisille 8.12.2016

Maarit ja Sari olivat kehuneet Helmenkalastajaa meille jo etukäteen ja syystä - hän piti meidän Intoo-porukalle niin energisen ja ajatuksia herättävän "luennon" myynnistä että oksat pois. Luento heittomerkeissä, koska kyseessä oli ennemminkin mukaansatempaava keskustelutilaisuus kuin passiivinen kuuntelutuokio. Viisi tuntia suhahtivat vauhdilla ohitse ja seuraavana työpäivänä huomasin hyödyntäväni oppeja käytännössä. Niin kuin varmasti muutkin Intoolaiset!

Tarkempia myyntioppeja en koulutuksesta halua paljastaa, sillä jokaisen myynnin ja asiakaspalvelun alalla toimivan henkilön tulisi kerran elämässään konkreettisesti osallistua Helmenkalastajan koulutukseen. Sitä mieltä mä olen. Näin ympäripyöreästi voin todeta, että koulutuksen jälkeen koen kaikkien myynnin esteiden olevan ratkaistavissa. Ja tärkein sana, jonka asiakkaalta voi saada on kiitos. Ja se kiitos tulisi kuulua jokaisen suusta, myös siltä ei-ostavalta asiakkaalta. 

Jos siis haluat oppia myynnistä alan asiantuntevalta ammattilaiselta, voin lämpimästi suositella Helmenkalastajan koulutusta. Tästä koulutuksesta saat 100% varmuudella energiaa ja uusia ideoita myymiseen! Keskusteleva ilmapiiri ja Helmenkalastajan esittämät kysymykset nostavat esille erilaisia näkökulmia, joista jokainen voi ottaa opikseen.

Nyt - ensi kertaan! :)